HUITTISTEN HULLU PUHALLUS
-PUHALLINSOITINKISAILUN SÄÄNNÖT 2022
Kisailu 4.–6.2.2022

1. 

Huittisten kaupunki ja Huittisten musiikkiopisto järjestävät Huittisissa 04.02.-06.02.2022 Hullu Puhallus –tapahtuman. Hullu Puhallus sisältää puhallinsoitinkisailun, kaikille puhallinsoittajille avoimen kuunnelmuksen sekä konsertteja.

Kisailu on avoin kaikille suomalaisille ja Suomessa opiskeleville/asuville puhallinsoittajille (solistit ja ryhmät) sarjojen rajojen mukaisesti.

Tuomaristo odottaa kisailuesityksiltä:

– heittäytymistä ja soiton riemua

– omaleimaisuutta

– monenlaisten tunteiden välittämistä yleisölle

– instrumentin monipuolista hallintaa.

Hullu Puhallus ei ole oikeinsoittokilpailu!

2. 

Kisailussa on kolme sarjaa:

A) vuosina 2002 – 2005 syntyneet

B) vuosina 2006 – 2008 syntyneet

C) 2009 tai myöhemmin syntyneet

3. 

Ryhmille Kisailu-sarja määräytyy osallistujien keski-iän perusteella. Ryhmän soitinkokoonpanossa tulee puhaltimia olla vähintään puolet, ja siinä saa olla maksimissaan kahdeksan (8) soittajaa.

4. 

Solisteilla ja ryhmillä voi olla säestäjänä edellä mainittuja ikäsarjoja vanhempi muusikko, esim. musiikkioppilaitoksen säestäjä. Mikäli solistilla on säestäjänään ryhmä (esim. jazz- tai barokkiyhtye tai orkesteri), voi säestävän ryhmän jäsenten ikä poiketa kisailusarjoista. Säestävä soitin tai säestävän ryhmän soitinvalikoima on vapaavalintainen.

5. 

Soittaja voi osallistua solistina ainoastaan kerran oman ikäryhmänsä kisailusarjaan. Sama soittaja voi osallistua kisailuun solistiesityksen lisäksi myös ryhmän jäsenenä. Soittajan osallistumista kisailuun eri ryhmien jäsenenä ei rajoiteta.

6. 

Sama soittaja voi soittaa kisailuesityksissään useita eri puhallininstrumentteja.

7. 

Kisailusarjoihin osallistuvien hakemuslomake on täytettävä ja lähetettävä netissä olevan linkin kautta 10.12.2021 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautumislinkki julkaistaan osoitteessa www.hullupuhallus.fi

Hakemukseen yhteydessä tulee lomakkeen mukana toimittaa seuraavat tiedot:

  • valokuva osallistujasta tai osallistuvasta ryhmästä, PNG -muodossa, tarkkuutena vähintään 300 dpi.

  • linkki videotallenteeseen, joka on ladattu tallennustilaan tai pilvipalveluun (esim. YouTube, Google Drive, tms). Tallenteessa tulee näkyä kisailija tai kisailijat + heidän nimensä. Kisailija vastaa itse, että video on tallennustilassa asianmukaisesti ladattuna ja linkin kautta katsottavissa kisailun alkuun saakka. Aineisto linkin takana voi olla julkinen tai jaettu vain kisailuorganisaatiota varten.

Videotallenne saa olla kestoltaan enintään 5 minuuttia, ja siihen on tallennettava alkuun esiintyjän nimi, esitettävien kappaleiden nimet sekä äänityspaikka ja -aika. Kuvassa on oltava selvästi nähtävissä soittotapahtuma, soittajan kädet ja kasvot. Videotallennetta ei saa editoida. Teokset tai selkeästi erilliset osat saa kuitenkin tallentaa eri otoista, mutta ne on liitettävä yhteen videotallenteeseen. Videotallenteella ei tarvitse esittää kisailuohjelmistoa.

8. 

Jos osallistujien määrää on rajoitettava kisailusarjassa, suoritetaan esikarsinta lähetettyjen ilmoittautumisasiakirjojen ja äänitteiden perusteella. Soitinkohtainen karsinta on mahdollista. Mikäli suuren soitinkohtaisen osallistujamäärän perusteella on tarpeen, osalle kisailuun ilmoittautuneista voidaan esikarsinnan perusteella tarjota mahdollisuutta kuunnelmuskarsintaan kisailusarjapaikasta paikanpäällä ennen kisailun alkua.

Kisailuun hyväksymisestä sekä mahdollisesta kuunnelmuskarsinnasta ilmoitetaan kirjallisesti kaikille ilmoittautuneille sähköpostitse ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

9. 

Mikäli osallistuja karsiutuu kisailusta, on hänellä mahdollisuus osallistua tapahtumaan Kuunnelmus -sarjassa.

10. 

Kisailussa on kaksi erää, jotka ovat julkisia tilaisuuksia.

Alkukisailu

Alkukisailun ohjelma sisältää kaksi vapaavalintaista kappaletta. On suositeltavaa, että toinen kappale on suomalaista musiikkia. Ilmoitettua ohjelmaa tai esitysjärjestystä ei voi muuttaa ilman perusteltua syytä. 

Alkukisailun ohjelman maksimikestot taukoineen ovat seuraavat:

Sarja A) 12 min.

Sarja B) 10 min.

Sarja C) 8 min.

Kisailija tai ryhmä voi esittää kolmannen kappaleen, mikäli se on kisailijan tai ryhmän jäsenen oma sävellys. Oman sävellyksen esittäminen lisää esitettävän ohjelman maksimikestoa kappaleen keston verran, kuitenkin maksimissaan 5 minuuttia.

Loppukisailu

Loppukisailuun hyväksytään tuomariston päätöksen mukainen määrä osallistujia. Loppukisailun ohjelma on vapaavalintainen. Loppukisailun ohjelman tulee olla eri kuin alkukisailussa. Ilmoitettua ohjelmaa tai esitysjärjestystä ei voi muuttaa ilman perusteltua syytä. 

Loppukisailun ohjelman maksimikestot taukoineen ovat seuraavat:

Sarja A) 12 min.

Sarja B) 10 min.

Sarja C) 8 min.

Kisailija tai ryhmä voi esittää ylimääräisen kappaleen, mikäli se on kisailijan tai ryhmän jäsenen oma sävellys. Oman sävellyksen esittäminen lisää esitettävän ohjelman maksimikestoa kappaleen keston verran, kuitenkin maksimissaan 5 minuuttia.

Palkinnot


Sarja A)

1. palkinto 1 000,00 €

2. palkinto 800,00 €

3. palkinto 500,00 €


Sarja B)

1. palkinto 800,00 €

2. palkinto 600,00 €

3. palkinto 300,00 €


Sarja C)

1. palkinto 500,00 €

2. palkinto 250,00 €

3. palkinto 150,00 €


Tuomaristolla on oikeus jakaa palkintosijat ja palkinnot myös toisin. 

Kisailuorganisaatio ja tuomaristo voivat halutessaan jakaa myös muita palkintoja. 

11. 

Kisailun tuomaristoon kuuluu puheenjohtaja Jukka Perkon lisäksi kaksi jäsentä. Kuunnelmuksessa on oma erillinen tuomaristonsa. Oikeudet tuomariston muutoksiin pidätetään.

12. 

Soittojärjestys ensimmäisessä erässä arvotaan etukäteen.

Harjoitusaikataulu ja soittojärjestys toimitetaan kisailijalle ennen kisailun alkua. Esiintymisjärjestys on sama alku- ja loppukisailussa.

13. 

Ilmoittautumisen yhteydessä annettujen tietojen muuttaminen ilmoittautumislomakkeen lähettämisen jälkeen on perustellusta syystä mahdollista. Tällöin on oltava viivytyksettä yhteydessä kisajärjestäjään, joka päättää muutosten hyväksymisestä mikäli ne ovat kisajärjestelyjen osalta mahdollisia. 

14. 

Tapahtuman järjestäjillä on rajoittamaton oikeus taltioida ja saattaa esitykset julkisesti nähtäville maksamatta korvausta kisailijoille tai heidän säestäjilleen. Kaikki tilaisuudet ovat julkisia. 

15. 

Näiden sääntöjen alkuperäiskieli on suomi. Mahdolliset ristiriitaisuudet ratkaistaan suomenkielisiin sääntöihin nojautuen. 

16. 

Ilmoittautumalla tapahtumaan osallistuja hyväksyy kisailun säännöt ja kisailuorganisaation tekemät ratkaisut. 

Säännöt tarkistettu ja päivitetty 21.9.2021 

Huittisten musiikkiopiston (tapahtuman järjestäjä) toimesta.