HUITTISTEN HULLU PUHALLUS
-PUHALLINSOITINKISAILUN SÄÄNNÖT 2025
Kisailu 31.1.–2.2.2025
1.
Huittisten kaupunki/Huittisten musiikkiopisto järjestää Huittisissa 31.1.–2.2.2025 Hullu Puhallus -tapahtuman. Hullu Puhallus sisältää Kisailun, Kuunnelmuksen sekä konsertteja.
Kisailu on avoin kaikille suomalaisille ja Suomessa opiskeleville/asuville puhallinsoittajille (solistit ja ryhmät) sarjojen ikärajojen mukaisesti.
Tuomaristo odottaa Kisailuesityksiltä:
– heittäytymistä ja soiton riemua
– omaleimaisuutta
– monenlaisten tunteiden välittämistä yleisölle
– instrumentin monipuolista hallintaa.
Hullu Puhallus ei ole oikeinsoittokilpailu!
2.
Kisailussa on kuusi sarjaa:
Solistisarjat:
A) vuosina 2005 – 2008 syntyneet solistit
B) vuosina 2009 – 2011 syntyneet solistit
C) vuonna 2012 tai myöhemmin syntyneet solistit
Ryhmäsarjat:
D) vuosina 2005 – 2008 syntyneiden ryhmät
E) vuosina 2009 – 2011 syntyneiden ryhmät
F) vuonna 2012 tai myöhemmin syntyneiden ryhmät
3.
Ryhmille Kisailu-sarja määräytyy kisailevan ryhmän keski-iän perusteella. Ryhmän soitinkokoonpanossa tulee puhaltimia olla vähintään puolet, ja ryhmä tulee kooltaan olla minimissään kaksi (2) ja maksimissaan kahdeksan (8) soittajaa.
4.
Solisteilla ja ryhmillä voi olla säestäjänä edellä mainittuja ikäsarjoja vanhempi muusikko, esim. musiikkioppilaitoksen säestäjä. Mikäli säestäjänä on ryhmä (esim. jazz- tai barokkiyhtye tai orkesteri), voi säestävän ryhmän jäsenten ikä poiketa Kisailu-sarjoista. Säestävä soitin tai säestävän ryhmän soitinvalikoima on vapaavalintainen.
5.
Soittajan osallistumista Kisailuun eri vuosina järjestettävissä tapahtumissa ei rajoiteta. Myös aikaisempien Kisailujen voittajat voivat osallistua Kisailuun.
Sama soittaja voi osallistua Kisailuun solistiesityksen lisäksi myös ryhmän jäsenenä, eikä osallistumista Kisailuun eri ryhmien jäsenenä rajoiteta.
6.
Sama soittaja voi soittaa Kisailussa useita eri puhallininstrumentteja.
7.
Kisailu-sarjoihin osallistuvien hakemuslomake on täytettävä ja lähetettävä netissä olevan linkin kautta 16.12.2024 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautumislinkki julkaistaan osoitteessa www.hullupuhallus.fi
Hakemukseen yhteydessä tulee lomakkeen mukana toimittaa seuraavat tiedot:
- linkki videotallenteeseen, joka on ladattu tallennustilaan tai pilvipalveluun, kuten YouTube, Google Drive tai vastaava Tallenteessa tulee näkyä kisailija tai kisailijat + heidän nimensä. Kisailija vastaa itse, että video on tallennustilassa asianmukaisesti ladattuna ja linkin kautta katsottavissa Kisailun alkuun saakka. Aineisto linkin takana voi olla julkinen tai jaettu vain Kisailuorganisaatiota varten.
Videotallenne saa olla kestoltaan enintään 5 minuuttia, ja siihen on tallennettava alkuun esiintyjän nimi, esitettävien kappaleiden nimet sekä äänityspaikka ja -aika. Kuvassa on oltava selvästi nähtävissä soittotapahtuma, soittajan kädet ja kasvot.
Videotallennetta ei saa äänen osalta editoida. Teokset tai selkeästi erilliset osat saa kuitenkin tallentaa eri otoista, mutta ne on liitettävä yhteen videotallenteeseen. Videotallenteella ei tarvitse esittää Kisailuohjelmistoa.
- valokuva osallistujasta tai osallistuvasta ryhmästä PNG -muodossa, tarkkuutena vähintään 300 dpi
8.
Jos osallistujien määrää on rajoitettava Kisailu-sarjoissa, suoritetaan esikarsinta lähetettyjen ilmoittautumisasiakirjojen ja äänitteiden perusteella. Soitinkohtainen karsinta on mahdollista. Mikäli suuren soitinkohtaisen osallistujamäärän perusteella on tarpeen, osalle Kisailuun ilmoittautuneista voidaan esikarsinnan perusteella tarjota mahdollisuutta Kuunnelmus-karsintaan Kisailu-sarjapaikasta paikanpäällä ennen Kisailun alkua.
Kisailuun hyväksymisestä sekä mahdollisesta Kuunnelmus-karsinnasta tiedotetaan ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.
9.
Mikäli osallistuja karsiutuu Kisailusta kokonaan, hänelle voidaan tarjota mahdollisuutta osallistua tapahtumaan Kuunnelmuksessa. Asiasta tiedotetaan ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.
10.
Kisailussa on kaksi erää, jotka ovat julkisia tilaisuuksia.
AlkuKisailu
AlkuKisailun ohjelma sisältää kaksi vapaavalintaista kappaletta. On suositeltavaa, että toinen kappale on suomalaista musiikkia. Ilmoitettua ohjelmaa tai esitysjärjestystä ei voi muuttaa ilman perusteltua syytä. Asiasta on oltava viivytyksettä yhteydessä Kisailujärjestäjään, joka päättää muutosten hyväksymisestä, mikäli ne ovat Kisailujärjestelyjen osalta mahdollisia.
AlkuKisailun ohjelman maksimikestot taukoineen ovat seuraavat:
Sarja A) 12 min.
Sarja B) 10 min.
Sarja C) 8 min.
Sarja D) 12 min.
Sarja E) 10 min.
Sarja F) 8 min.
Kisailija tai ryhmä voi esittää kolmannen kappaleen, mikäli se on kisailijan tai ryhmän jäsenen oma sävellys. Kolmannen kappaleen esittäminen lisää esitettävän ohjelman maksimikestoa kappaleen keston verran, kuitenkin maksimissaan 5 minuuttia.
LoppuKisailu
LoppuKisailuun hyväksytään tuomariston päätöksen mukainen määrä osallistujia. LoppuKisailun ohjelma on vapaavalintainen. LoppuKisailun ohjelman tulee olla eri kuin AlkuKisailussa. Ilmoitettua ohjelmaa tai esitysjärjestystä ei voi muuttaa ilman perusteltua syytä. Asiasta on oltava viivytyksettä yhteydessä Kisailujärjestäjään, joka päättää muutosten hyväksymisestä, mikäli ne ovat Kisailujärjestelyjen osalta mahdollisia.
LoppuKisailun ohjelman maksimikestot taukoineen ovat seuraavat:
Sarja A) 12 min.
Sarja B) 10 min.
Sarja C) 8 min.
Sarja D) 12 min.
Sarja E) 10 min.
Sarja F) 8 min.
Palkinnot
Solistisarjat
Sarja A)
1. palkinto 1 000,00 €
2. palkinto 600,00 €
3. palkinto 400,00 €
Sarja B)
1. palkinto 600,00 €
2. palkinto 350,00 €
3. palkinto 150,00 €
Sarja C)
1. palkinto 350,00 €
2. palkinto 200,00 €
3. palkinto 100,00 €
Ryhmäsarjat
Sarja D)
1. palkinto 1 000,00 €
2. palkinto 600,00 €
3. palkinto 400,00 €
Sarja E)
1. palkinto 600,00 €
2. palkinto 350,00 €
3. palkinto 150,00 €
Sarja F)
1. palkinto 350,00 €
2. palkinto 200,00 €
3. palkinto 100,00 €
Tuomaristolla on oikeus jakaa palkintosijat ja palkinnot myös toisin.
Kisailuorganisaatio ja tuomaristo voivat halutessaan jakaa myös muita palkintoja.
11.
Kisailun tuomaristoon kuuluu puheenjohtaja Jukka Perkon lisäksi kaksi jäsentä. Kuunnelmuksessa on oma erillinen tuomaristonsa. Oikeudet tuomariston muutoksiin pidätetään.
12.
Soittojärjestys ensimmäisessä erässä arvotaan etukäteen.
Harjoitusaikataulu ja soittojärjestys toimitetaan kisailijoille ennen Kisailun alkua. Esiintymisjärjestys on sama AlkuKisailussa ja LoppuKisailussa.
13.
Ilmoittautumisen yhteydessä annettujen tietojen muuttaminen ilmoittautumislomakkeen lähettämisen jälkeen voi perustellusta syystä olla mahdollista. Tällöin on oltava viivytyksettä yhteydessä Kisailujärjestäjään, joka päättää muutosten hyväksymisestä, mikäli ne ovat Kisailujärjestelyjen osalta mahdollisia.
14.
Tapahtuman ja Kisailun järjestäjillä on rajoittamaton oikeus taltioida ja saattaa esitykset julkisesti nähtäville maksamatta korvausta kisailijoille tai heidän säestäjilleen. Kaikki tilaisuudet ovat julkisia.
15.
Näiden sääntöjen alkuperäiskieli on suomi. Mahdolliset ristiriitaisuudet ratkaistaan suomenkielisiin sääntöihin nojautuen.
16.
Ilmoittautumalla tapahtumaan osallistuja hyväksyy Kisailun säännöt ja Kisailuorganisaation tekemät ratkaisut.
Säännöt tarkistettu ja päivitetty 4.9.2024
Huittisten musiikkiopiston (tapahtuman järjestäjä) toimesta.